TUOMARI
Susanne Wendell (FI)
Tuomariesittely:
Olen Susanne Wendell, syntynyt Vaasassa 1949, neljän lapsen äiti ja lapsenlapsia yhdeksän, joista tuoreimman ristiäisiä vietetään erkkaria seuraavana päivänä. Asun tällä hetkellä Bergössä, saari 50 km Vaasasta etelään, kuuden spitzini kanssa. Elämääni siis mahtuu paljon muuta kuin kessuja: ainoa täällä hetkellä, Solvargens Ymer, asuu osa-aikakämppikseni Harryn kanssa Mustasaaressa.
Suurimman osan elämästäni olen kuitenkin viettänyt kessujen seurassa. Kennelini kantaemo Stiibergs Pierina syntyi 1975 ja muutti luokseni seuraavana vuonna 11-kuisena mukanaan näyttelytulos Trondheimin kansainvälisestä näyttelystä jossa oli sijoittunut kolmanneksi pystykorvaryhmässä kymmenkuisena. Kuukautta myöhemmin "Tjorven" oli pohjoismainen muotovalio saatuaan Suomesta ROP ja RYP-2 sijoituksen sekä Ruotsin Östersundista RP-2 sijoituksen isänsä ollessa ROP. Kolmesta näyttelystä ja 12 kuukauden iässä tämä titteli saavutettiin sen ajan sääntöjä noudattaen. (Näyttelymatka oli myös häämatkani edellisenä päivänä vihityn mieheni Vesa Heinosen kanssa ja samalla perustamani Vaasan Koirakerhon jäsenten ensimmäinen bussimatka ulkomaiseen näyttelyyn.) Rotujärjestöltä jalostusneuvontaa pyytäessäni en sellaista kuitenkaan saanut, joten ensimmäinen kasvattamani pentue syntyi yhteistyössä "Tjorvenin" kasvattajan, Mai Holmbergin kanssa tammikuun 16 pvä 1978.
Mai Holmberg oli ensimmäinen Pohjoismainen keeshondkasvattaja, ja hänen kautta sain paljon perustietoa rodusta. Hänen pääasiallinen yhteistyökennelinsä englannissa oli mrs Emersonin Rhinevale kennel. Toinen ruotsalaiskasvattaja joka on merkinnyt erinomaisen paljon kasvattajauralleni on Gerd Bastholm, kennel Lohamra, joka puolestaan toi koiria Ledwell kennelistä. Gerdillä oli valtava määrä kirjallisuutta rodusta, ja hänen luonaan sain tutkia rekisterikirjojen kopioita Englantiin tuoduista koirista jotka käytettiin jalostukseen rodun jalostuksen alkuvaiheessa noin sata vuotta sitten, kun rotu vielä kulki työnimellä Barge Dog ja esimerkiksi musta väri oli sallittu.
Opin ulkoa silloisten keeshondkantamme sukutaulut aivan kolmekymmenluvun koiriin saakka. Tämä oli tarpeellista kun Internet ei ollut edes suunniteltukaan vielä ja kaikki muistiinpanot tapahtui kynää käyttäen. Olin alusta asti hyvin kiinnostunut rodusta, sen ihanteesta ja käyttöominaisuuksista, ja kun minulla oli sekä loistava kantanarttu että osaavat ja avuliaat yhteistyökumppanit Ruotsin puolella niin kasvatustyöni oli varsin onnistunut ja menestykäs. En ole koskaan ollut siinä mielessä peliriippuvainen että olisin viettänyt kaiket viikonloput näyttelyissä, enkä myöskään hakenut sellaisia pennunostajia jotka näkivät koiria välineiksi vaan hain turvallisia ja rakastavia koteja pennuilleni, mikä luonnollisesti johti siihen että vain pieni osa kasvateistani käytettiin näyttelyissä. Riittävästi kuitenkin saavuttamaan huomattavan osan valiotitteleistä kuten myös erikoisnäyttelyvoitoista, maailmanvoittaja- ja Euroopanvoittajiakin löytyi kasvattieni joukosta.
Maailmannäyttelymatkoja myöten jouduimme tutustumaan Wolfsspitziin, josta heti nähtiin ettei ole sama kuin keeshond. Mielenvikainenkaan ei haluaisi mahdollisimman kookkaan, aggressiivisesti aluettaan puolustavan koiran proomunsa vahdiksi vaikeuttamaan toimintaa jossa eri satamien työläisten piti voida purkaa ja lastata alukselle tavaraa kuljetettavaksi Hollannin kanaaleja pitkin. Keeshondharrastajat nousivat vastustamaan rotunsa samaistamista sellaiseen koiraan, jonka tehtävään keeshond ei sopisi sen enempää kuin Wolfsspitz proomukoiraksi. Asia päätettiin kuitenkin keeshondharrastajien päiden yli eikä keeshondille suotu oma rotumääritelmä
Keeshondia kehittäneen maan rotua kuvaavan määritelmän mukaisena.
Tuossa vaiheessa olin toiminut rotujärjestössämme jalostusneuvojana eri otteissa, ensin 1980-luvun alusta. 1990-luvulla päätin pyrkiä ulkomuototuomariksi voidaakseni palvella rotua mahdollisimman tehokkaasti, ja valmistuin 1993. Laajensin muutamaan muuhun pystykorvaryhmän rotuun voidaakseni tulla kutsutuksi arvostelemaan "tavallisissakin" näyttelyissä, ja vuonna 2000 arvostelin rotumme erikoisnäyttelyn. Siitä on nyt 22 vuotta...
Olen toiminut rotujärjestön puolesta ulkomuototuomarien kouluttajatuomarina, ja osallistunut näiden koulutukseen jo alkaen 1980-luvulla, ja rotujärjestö on myös käyttänyt minua jalostustarkastajana pari kertaa vuosien varrella. Mielelläni olisin auttanut rodun harrastajia myös esimerkiksi pitämällä turkinhoito-opetusta vaikkapa leirin tai muun yhteisen tapahtuman yhteydessä (olen ammatiltani trimmaaja). Vielä tärkeämpänä olen pitänyt sen, että rodun kasvattajat ja muutkin harrastajat saisivat vähintään yhtä paljon tietoa rodusta kuin ulkomuototuomarit, ja samalla he ymmärtäisivät helpommin mitä näyttelyarvostelussa tarkoitetaan. Rotujärjestön päättäjät eivät kuitenkaan vielä ole löytäneet sopivaa tilaisuutta tällaiselle ohjelmalle. Siksi annoin luvan pitää esillä tuomarikoulutusta varten aikaansaamani video, kuitenkin niin ettei sitä voisi kopioida tai jakaa yhdistyksen sivulta, koska luonnollisesti tekijänoikeus on minun. Tämän materiaalini suhteen tilanne on edelleen auki, ja toivon että pian selviää miten asian laita on, jolloin yhdistyksen jäsenet jälleen voivat halutessaan käydä sitä katsomassa ja saada tietoa rodusta ja sen ulkomuodosta alkuperäistehtävään perustuen.
Minulla on nyt vain yksi kessu laumassani joka muodostuu neljästä mittelspitzistä ja kahdesta kleinspitzistä muutaman sijoituskodeissa olevan koiran lisäksi. Vajaa kuukausi sitten sain kunnian arvostellaoman rotuni erikoisnäyttelyn SSKY:n 100-vuotisjuhlanäyttelyssä. Tämä kunnia minulle suotiin sitä huolimatta etten ole ainoa enkä pitkäaikaisin rodun kasvattajatuomari. Kehässäni oli yli 90 mittelspitziä jotka edustivat rodun kermaa. Olin yllättynyt koirien upeasta tasosta. Tietenkin erikoisnäyttelyyn, ja rodun kasvattajatuomarille, tuovat koiriaan sellaiset jotka luottavat koiriensa tasoon ja haluavat asiantuntevan kuvauksen koirastaan, virheineen ja hyvine puolineen. Olin kuitenkin otettu siitä mielenkiinnosta rotunsa jalostukseen jonka mittelikasvattajat osoittivat. Ei ole ihme että rodun taso on korkea.
Nyt valmistaudun oman rotuni erikoisnäyttelyn arvostelemiseen jo toisen kerran, ja uskon saavani nähdä joukon rodunomaisia ja tasokkaita kessuja. Olen valmis keskustelemaan rodusta kehän jälkeen, ja minuun saa ottaa yhteyttä myös myöhemmin jos voin jotenkin auttaa. Kessu on ollut ykkösrotuni, ja sen merkitys minulle on pysyvästi syvällä sydämmessäni.
Erikoisnäyttelyä odotellessa,
Susanne Wendell